Uusi vuosi ja edessä muutoksia. Vai onko sittenkään? Oletko itse tehnyt uudenvuodenlupauksen? Pysytkö päätöksessäsi vai oliko se vain rakettien räiskeessä, hetken huumassa tehty turha lupaus, joka kaatuu heti ensimmäisen viikon tai kuukauden aikana? Itse en uudenvuodenlupauksista juurikaan ole ennen välittänyt, mutta nyt päätin sellaisen tehdä. Ja sen aion myös pitää.
"Harjoittelen paremmin kuin ennen" -kuuluu lupaukseni. Ei enemmän vaan paremmin! Vielä en ole aivan varma mitä haluan harjoitella ja kuinka paljon, mutta aion tehdä asioita paremmin kuin ennen. Yksinkertaista, mutta ei ihan niin yksinkertaista. Joillekin, pelkästään harjoittelumäärän lisääminen tuo selkeitä parannuksia suorituskykyyn, mutta aina se ei ole mahdollista eikä välttämättä aina se paraskaan keino. Toisaalta harjoittelun laadun parantaminen tuo varmasti parempia tuloksia kuin ennen, lisäämättä harjoitusten määrää.
Millä tavoin sitten harjoituksia ja harjoittelua voisi parantaa? Tähän ei tietenkään voi antaa suoraa vastausta näin blogin kautta, eikä välttämättä harjoituksia seuraamallakaan vaan olen sitä mieltä, että parhaiten tähän kysymykseen osaat vastata SINÄ itse. Aloita esittämällä itsellesi kysymys MITÄ VOISIN TEHDÄ PAREMMIN? Esitä tämä kysymys itsellesi ja kirjaa ylös niitä asioita, joita mieleesi juolahtaa. Valitse listalta muutama omasta mielestäsi tärkeä asia, joihin haluat parannusta ja lupaa itsellesi tekeväsi nämä asiat PAREMMIN kuin ennen. Jos tarvitset siihen apua, niin pyydä sitä rohkeasti sellaiselta henkilöltä, jolta uskot sitä saavasi.
"Lupaat vaan!" todetaan eräässä televisiomainoksessa, jossa tyhjät lupaukset lytätään välittömästi. Älkäämme olko tuon mainoksen pojan kaltaisia lupaustemme kanssa. Tsemppiä lupausten pitämiseen ja parempaa uutta vuotta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti